torstai 27. joulukuuta 2012

Vapaa Ajattelija nro 4/2012 on ilmestynyt

Vapaa Ajattelija -lehden vuoden viimeinen numero, 4/2012, on ilmestynyt joulukuun lopussa. Lehdessä on paljon juttua mm. uskonnottomista juhlista eri elämänkaaren vaiheissa.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Joulu ilman pukkia ja Jeesusta

Rovaniemen vapaa-ajattelijoiden sihteeri Riikka Jääskä esiintyi Uusi Rovaniemi -lehden joulunviettotavoista kertovassa jutussa 14.12.2012.


maanantai 10. joulukuuta 2012

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

Rovaniemen vapaa-ajattelijat päättivät syyskokouksessaan vuoden 2013 toimintasuunnitelmaksi seuraavaa:

-          Osallistutaan resurssien puitteissa Mahdollisuuksien tori –tapahtumaan ja elävä kirja –toimintaan sekä Lapin vapaa-ajattelijoiden kesäpäiville.

-          Suunnitellaan Prometheus-leirin järjestämistä Rovaniemelle, kerätään siihen liittyvää markkinointimateriaalia. Leiriä ei saada vielä vuodelle 2013, mutta pyritään järjestämään koulutusta ohjaajille, jotta leiri voitaisiin järjestää kesällä 2014. 

-          Tiedotetaan mielenkiintoisista luento- ym. tapahtumista.

-          Kehitetään ja ylläpidetään yhdistyksen Facebook- ja kotisivuja.

-          Suunnitellaan t-paitojen tai muiden yhdistystuotteiden (korvakoruja, kahvikuppeja tms) tilaamista.

-          Pyritään hankkimaan 5-10 uutta jäsentä.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Rovaniemen vapaa-ajattelijat radiohaastattelussa

Rovaniemen vapaa-ajattelijoiden Kari Puolakka ja Keijo Karvinen esiintyivät 27.11.2012 YLE Lapin radiohaastattelussa. Kuuntele haastattelu YLE Areenan kautta! (Haastattelun kesto on noin 10 minuuttia)

perjantai 23. marraskuuta 2012

Paikallislehti kirjoittaa Rovaniemen vapaa-ajattelijoista

Uusi Rovaniemi -lehti julkaisi 23.11.2012 jutun Rovaniemen vapaa-ajattelijoista.



Juttu on luettavissa myös näköislehdessä: http://uusirovaniemi.sitepaper.fi/sitepaper/2012/11/23/

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Syyskokous

Rovaniemen Vapaa-ajattelijoiden syyskokous järjestetään tiistaina 27.11.2012 klo 18.00 alkaen kahvila Kauppayhtiön Teatterikabinetissa, Valtakatu 24.

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset syyskokousasiat: hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä valitaan yhdistyksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, hallituksen jäsenet ja toiminnantarkastaja.

Tavataan kahvittelun lomassa.
Tervetuloa!

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

lauantai 1. syyskuuta 2012

Vapaa Ajattelija nro 2/2012 on ilmestynyt

Vapaa Ajattelija -lehden numero 2/2012 ilmestyi elokuun puolessavälissä.

Lehden aikaisempia numeroita voi lukea Vapaa-ajattelijain liiton lehtiarkistosta.

Rovaniemen Vapaa-ajattelijat ry:n perustamiskokous 12.5.2012

Rovaniemen vapaa-ajattelijat kokoontuivat keväiseen perustamiskokoukseensa 12.5.2012. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Anne Petranen (toinen vasemmalta), sihteeriksi Riikka Jääskä (oikealla), rahastonhoitajaksi Keijo Karvinen (vasemmalla) ja varapuheenjohtajaksi Kari Puolakka (kolmas oikealta). Kokoukseen osallistui myös Kemin Vapaa-ajattelijoiden puheenjohtaja Pertti Periniva (toinen oikealta).